Blogi

Ruokaretkellä Tukholmassa10.2.2012 16:57


Saluhallen vid Östermalmstorget

Sisäkuva hallista

Matbarenin tunnus ravintolan ulkoseinässä

Mathias Dahlgrenin lihapullat ja muusi

Sturebadet kolmannen kerroksen kahvilasta katsottuna

Sain joululahjaksi laivamatkan Tukholmaan ja päätimme Eeva-Leenan kanssa lähteä käymään siellä heti presidentinvaalien jälkeen. Olimme nimittäin Eeva-Leenan kanssa presidentinvaalin toimitsijoina - jopa kahteenkin kertaan. Eeva-Leena oli mukana laitosäänestyksessä ja minä kotiäänestyksessä ja kummatkin vielä vaalilautakunnassa tosin eri paikoissa. Minä ajoin ja kävin taistelijaparini, nuoren miehen kanssa, lähes kahdessa sadassa helsinkiläiskodissa äänestyttämässä liikuntaesteisiä helsinkiläisiä. Työtä oli siis melkoisesti ja nyt oli syytä vähän rentoutua ja matkustaa Tukholmaan.

Olimme varanneet matkan Silja Symphonylta, laivalta, joka on seilannut Helsingin ja Tukholman väliä jo lähes parikymmentä vuotta. Huolimatta parinkymmenen vuoden iästä laiva on edelleen hyvässä kunnossa ja mikä parasta, palvelu ja ruoka ovat vuosien saatossa vain parantuneet. Nautimme menomatkalla buffet-illallisen laivan ravintolassa.

Perinteistä "seisovaa pöytää" oli muutettu siten, että vanhan kaikki ruokalajit sisältävän yhteisen voileipäpöydän tilalla oli useita pienempiä pöytiä, joista saattoi poimia itselle sopivia ruokia. Mukana oli tietenkin kalapöytä, mutta myös kylmiä alkupaloja sisältävä leikkelepöytä ja tietenkin lämpimän ruoan pöytä. Lämmin ruoka oli annosteltu pikku annoksiksi, joita saattoi helposti poimia lautaselleen. Jälkiruoalla oli tietenkin oma pöytänsä, samoin juustoilla ja hedelmillä. Luultavasti yhteisen suuren seisovan pöydän hävikki on tällä järjestelyllä pienentynyt huomattavasti. Hyvää oli ja tuli taas maistettua vähän kaikkea ja siksi vähän liikaa!

Seuraavan päivän aamiaisen jälkeen kävelimme laivalta Gärdetin asemalle ja huristelimme "tunnelbanalla" Östermalmstorgetille, jossa jäimme pois. Halusimme nähdä, miltä näyttää kuuluisa Östermalmstorgetin Kauppahalli. Pistäydyimme hallissa ja totesimme kuulopuheiden pitävän paikkansa. Hallissa on enää melko vähän perinteisiä hallikauppoja ja -kauppiaita, jotka myyvät pelkästään ruoka-aineita. Suuren osa kauppapaikoista vievät nykyisin erilaiset ravintolat: kala- ja äyriäisravintolat, etniset ravintolat ym. sekä kahvilat ja konditoriat. Emme kuitenkaan jääneet kauppahalliin syömään, sillä olimme suunnitelleet, että syömme lounaan Grand Hotellin kyljessä olevassa Matbarenissa.

Matbaren on kuuluisan ruotsalaisen mestarikokin Mathias Dahlgrenin ruokaravintola, jossa saa kohtuuhintaista maukasta lounasruokaa. Olimme tasan kello 12.00 ravintolan ovella ja pääsimme sisään ja saimme pöydän ilman ennakkovarausta. Tilasimme lihapullat ja muusin. Emme pettyneet. Hyvää oli, eikä kovin kallista - noin 17 euroa annokselta ilman juomia. Erikoista oli se, että voi oli latuskaisen kiven päällä eikä lautasella ja leipä ohutta näkkileipää pienessä ruskeassa paperipussissa. Täytyy sanoa, että hyvältä maistui. Varmaa on, että muusi oli maustettu voilla. Ostimme mukaamme pienen pussin näkkileipää ja Mathias Dahlgrenin pienen keittokirjan. Kannatti käydä tutustumassa Matbareniin ja syödä siellä, kun tiedämme, että samainen Mathias Dahlgren valmistaa ruoan myös kahden Michelin-tähden omaavaan Grand Hotellin Matsaleniin.

Paluumatkalla laivalle pistäydyimme vielä kahvilla Sturebadetin kolmannen kerroksen Curman-ravintolassa, josta on mukava seurata "pulikointia" kolme kerrosta alempana sijaitsevassa kylpylän uima-altaassa. Eksyimme vielä ennen laivalle menoa pieneen Tösse-leipomoon Karlavägenillä ja ostimme sieltä pari pussillista leipomon herkkuja laivaan ja kotiin vietäväksi. Näin oli ruokaretkemme Tukholmaan tehty ja olimme valmiit palaamaan Helsinkiin monta makuelämystä rikkaampana.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 21.2.2012 11:25

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.