Blogi

Käynnistelen vasta nyt - vuoden 2022 huhtikuussa - tätä viime vuoden blogikirjoitustani. Olen ilmeisesti tullut vanhaksi, kun en heti vuoden alussa jaksanut aloittaa kirjoitustyötäni.

Kärvistelimme koko vuoden 2021 koronataudin ahdistamina. Tämän vuoksi ja osin Helsingin asuntomme remontin vuoksi vietimme paljon aikaa Tampereella. Oleilimme enemmän Tampereella kuin Helsingissä. Säästyimme koronalta. Kiitos kolmen rokotuskerran. Nyt rokotuksia on jo saatu kaikkiaan neljä! Alkutalvi Tampereella oli vielä vähäluminen, mutta myöhemmin lunta tuli niin paljon, etten muista samanlaista talvea ollenkaan. Tammikuun puolessa välissä 15.1.2021 oli talven lämpötila sisällä + 21.3 astetta ja ulkona - 21.3. astetta Celciusta meidän keittiön mittarin mukaan.

Alkutalveen 5. helmikuuta 2021 ajoittui serkkuni Eila Parviaisen 91-vuotispäivä. Se on J.L.Runebergin, kansallisrunoilijamme syntymäpäivä ja silloin aina liputetaan. Eila muistaa sen hyvin, vaikka muisti on alkanut heiketä. Hänen syntymäpäivänään on siis liputettu aina. Niin nytkin. Kävimme tervehtimässä häntä Sipoon Nikkilässä.

Helmikuussa aurattiin ja avattiin Tohloppi-järven jäälle matkaluistelurata, joka heti saavutti suuren suosion. Helmikuun lopulle ajoittui myös Viktorin koulun talviloma ja hänen vanhempiensa "työloma" Tohlopissa.

Maaliskuussa maahan julistettiin kolmen viikon sulkutila 8.-28.3. Sulkutilan aikana ravintolat olivat kiinni, kokoontumiset olivat rajoitetut kuuteen henkilöön, hoitotakuuta ja hoitoalan henkilöstön työehtoja säädeltiin tarpeen mukaan.

Me Eeva-Leenan kanssa kävimme Tampereella tutustumassa pariin uuteen Plug-in Hybrid autoon maaliskuun aikana. Volkswagen Tiguan olisi mielestämme meille kaikkein sopivin. Vähän liian kallis kyllä!

Huhtikuussa vietettiin "meirän poikien" syntymäpäiviä Helsingissä ja Tampereella. Mikko täytti 50 vuotta ja Viktor 8 vuotta. Ukille tuli 82 vuotta täyteen Kansallisena veteraanipäivänä 27.4. Osallistuin silloin seppeleen laskuun Messukylän sankarihaudalle Tampereella.

Toukokuussa oli mukava seurata kuinka kevät eteni pitkin harppauksin niin Tampereella kuin Helsingissäkin. Kävimme toukokuun puolessa välissä ihailemassa kirsikka-ja luumupuiden kukintaa Herttoniemessä ja oman pihan kukkia Helsingissä. Avasimme toukokuun lopussa "Limukahvilan" pihassamme.

Kesäkuun 4. päivänä vietimme Puolustusvoimien lippujuhlan päivää Helsingissä. Osallistuin silloin seppeleen laskuun Mannerheimin ratsastajapatsaalla. Oleskelimme lähes koko kesäkuun Tohlopissa. Kunnostimme pihaa ja kävimme välillä uimassa. Tohloppi-järven vesi oli jo niin lämmintä, että minäkin uskaltauduin veteen jopa parikin kertaa päivässä. Aivan kuun lopulla saimme asennettua sähköauton latausaseman autokatokseen tallin oven viereen.

Oleskelimme koko heinäkuun Tampereen Tohlopissa. Pistäydyimme välillä Helsingissä tarkastamassa meille tulevaa postia: lehtiä, mainoksia ja laskuja. Muilta osin vietimme aikaa Tohlopissa uiden, soudellen ja kesästä nauttien.

Jatkoimme elokuussa oloamme Tampereella remontin ja koronan takia. Kävimme kuitenkin noin viikon välein Helsingissä katsomassa postiamme, tapaamassa poikamme perhettä ja hoitamassa pojanpoikaamme Viktoria. 

Elokuun alkupuolella vierailimme Eeva-Leenan entisen kollegan Helena Rautiaisen kanssa Hattulan Pyhän Ristin kirkossa ja Lepaan puutarha-ja viinitilalla. Tein tutustumismatkasta kuvakertomuksen kotisivuilleni. Se löytyy Kuvagalleriasta.

Hattulan vanhassa kirkossa on paljon nähtävää ja Lepaan viinitilalla hyvää ruokaa.

Elokuun 18. päivänä tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta JR:n 200 muistomerkin paljastamisesta Luumäellä. Osallistuin muistotilaisuuteen sotakamreeri Arto Pekkolan kanssa.

Elokuun lopulla, 27.8. uusi automme Volkswagen Tiguan luovutettiin meille viiden kuukauden odottelun jälkeen.

Koronan parikin kertaa siirtämä vuoden 1960 ylioppilasluokan kokous saatiin pidettyä syyskuun 19. päivänä Tampereen Klassillisen lukion tiloissa. Meitä oli kaikkiaan 12 entistä oppilasta ja lisäksi Clasun entinen vararehtori Pasi Takala, joka kertoili meille koulumme nykyvaiheista.

Putkiremontti alkoi meidän Helsingin kodissa 20. päivänä syyskuuta ja se jatkui aina marraskuun 12. päivään asti. Jouduimme asumaan koko lokakuun ja osan marraskuutakin Tampereen Tohlopissa Helsingin asunnon remontin takia. Syksyyn ajoittui myös auton kesärenkaiden vaihto talvirenkaisiin sekä veneen pesu ja kääntäminen Tohlopin rannassa. Lopullisesti kesäaika päättyi lokakuun viimeisenä päivänä, jolloin siirryttiin talviaikaan.

Asuimme Tampereella vielä marraskuun pari ensimmäistäkin viikkoa. Niiden jälkeen marraskuun 12. päivänä piti remontin olla valmiina asunnossamme Helsingissä. Näin olikin. Emme kylläkään saaneet mitään tietoa siitä, että asuntomme olisi kunnossa. Mikko oli saanut tiedon, että hänen samassa rapussa oleva yksiönsä olisi valmis. Ajoimme Helsinkiin katsomaan. Olihan remontit tehty ja sen jälkeen alkoi valtava siivous ja huonekalujen paikalleen laitto. Kokosin ottamistani kuvista "Remonttivideon", joka on nähtävissä " Marraskuun 2021 tapahtumia" kotisivuillani.

Marras-ja joulukuuhun sattui useita juhlallisuuksia, joista tärkeimpiä olivat Hakkapeliittain 95-vuotisjuhlalounas Ostrobotnialla 3.11., Rakuunasoittokunnan 100-vuotisjuhlakonsertti Tampere-talossa 10.11., Maanpuolustuskurssiyhdistyksen 60-vuotisjuhlakokous Finlandia-talossa 18.11. ja Eeva-Leenan 80-vuotisjuhlat Tampereen Tohlopissa 24.12. Näihin mieleenpainuviin juhlahetkiin onkin hyvä lopettaa muistelot vuodesta 2021.

Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 25.4.2022 13:06

Taas on se ajankohta, jolloin pitäisi tehdä yhteenvetoa siitä, mitä merkittävää viime vuonna, siis vuonna 2020 tapahtui. Lyhyesti sanottuna viime vuosi oli täysin poikkeuksellinen. Sitä leimasi korona, Covid 19-virus. Lähes koko vuoden olemme saaneet pelätä, milloin saamme tartunnan. Vuotta 2020 voi luonnehtia "koronavuodeksi". En vuoden alussa olisi millään uskonut, että Kiinan Wuhanin miljoonakaupungista alkunsa saanut koronavirus leviää koko maailmaan, myös meille Suomeen. Tämän hetken tietojen mukaan yli 83 miljoonaa ihmistä maapallolla on saanut koronatartunnan. Heistä  1.8 miljoonaa on kuollut. Suomessa tartunnan saaneita oli vuoden lopussa runsaat 36 000, kuolleita kaikkiaan 561. Suomi on selvinnyt hyvin toistaiseksi, ehkä parhaiten koko Euroopassa.

Viime vuoden alkukuukausina tammi-helmikuussa ei tiedetty vielä mitään koronasta. Mekin olimme, Eeva- Leena ja minä helmikuun loppupuolella muutaman päivän matkalla Liettuan Vilnassa. Ei siellä silloin ollut tartuntoja eikä rajoituksia. Eipä meilläkään!

Vasta maaliskuussa alkoi virus levitä. Meillä Suomessa otettiin käyttöön heti rajut toimenpiteet. Maaliskuun 13. päivänä otettiin käyttöön Valmiuslaki ja sen perusteella tuli maahan poikkeustila. Poikkeustila oli aluksi voimassa 18.3 - 13.4. Sitä pidennettiin siitä vielä viikolla. Uudenmaan maakunta eristettiin muista maakunnista Valmiuslain antamien valtuuksien perusteella  28.3. - 19.4. väliseksi ajaksi.  Meilläkään ei ollut mahdollisuutta käydä Tampereen Tohlopissa, toisessa kodissamme tuona aikana. Valtioneuvosto päätti jatkaa Valmiuslain mukaista poikkeustilaa aina 13.5. asti. Olimme kyllä aika tavalla eristyksissä. Emme käyneet tapaamassa poikamme perhettä Helsingissä muuta kuin pari kertaa ja silloinkin auton ikkunan takaa, ja he kävivät meidän takapihallamme, ikkunan takana syntymäpäiväni aikaan. 

Eristysajan alkupuolella emme käyneet lainkaan ruokakaupassa ostoksilla, vaan poikamme tilasi meille ruokatarvikkeet kotiin toimituksella. Eristysajan loppupuolella aloimme käydä aikaisin aamulla kaupassa ostoksilla, jolloin siellä ei ollut juurikaan muita. Keväällä 2020, pääsiäisen aikaan tulimme asuneeksi Siltamäessä 50 vuotta samassa paikassa ja osoitteessa. Vietimme tätä päivää kotona kahvikupin ääressä. 

Kevät kului eristyksessä. Huhtikuuhun ajoittuivat suvun "poikien" syntymäpäiviä ei vietetty. Mikon perhe kävi ikkunan takaa onnittelemassa minua syntymäpäivänäni. Touko-kesäkuussa rajoituksia purettiin, kun tautitilanne vähän helpotti. Mekin oleilimme entistä enemmän Tohlopissa ja otimme siellä vastaan Juhannuksen. Pistäydyimme Juhannuksen jälkeen myös Reposaarella, jossa Mikon perhe oli kesälomamatkallaan. Kävimme viemässä kukkia Reposaaren hautausmaalla olevalle sukulaisten haudalle. 

Kesällä Tampereella ollessamme kävimme erikoisessa paikassa Uotin luontaisparantolassa Lempäälässä, jossa saimme kylmiä ja kuumia kylpyjä yhden päivän ajan. Kylvyt  antoivat ainakin hyvät unet seuraavaksi yöksi. 

Elokuun 13. päivänä pojanpoikamme, 7-vuotias Viktor aloitti koulunkäynnin Laajasalon peruskoulun ala-asteella. Se oli hänelle ja meille kaikille vanhemmille ja isovanhemmille tärkeä päivä.

Kesän loppupuolella teimme Eeva-Leenan kanssa kahden päivän matkan Imatralle ja Ruokolahdelle tapaamaan sukulaisia. Kävimme kummankin pitäjän hautausmaalla. Tapasimme matkalla pikkuserkkuni Asko Peltosen, joka toimi matkamme erinomaisena oppaana. Laskimme kukat esiäitini Johanna Karoliina Wilkmanin haudalle. Tutustuimme  myös Imatran lotta- ja sotaveteraanimuseoon. Seuraavana päivänä kävimme Ritikanrannan työväen asuntomuseoalueella. Alueelle  on säilytetty osa Tornatorin paperitehtaan työntekijöilleen tekemistä asunnoista.  Esi-isäni Wiktor Wilkman työskenteli Tornatorilla paperikoneenhoitajana vuosina 1896 -1905. Hän kuoli vuonna 1905 ja on haudattu Ruokolahden hautausmaahan. Hänen kiveään eikä ristiään emme sieltä enää löytäneet, mutta sen sijaan Peltosten sukuhaudan, jossa  on myös minun sukulaisiani.

Korona-aikana ei  julkista hammashoito juurikaan ollut. Vasta syksyllä aloitettiin hammashoito erityisjärjestelyin. Riskiryhmäläisille oli järjestetty omat hoitolat. Onnistuimme pääsemään syyskuun alussa hoitoon Puistolan hammashoitolaan. Sitä jatkuikin aina marraskuulle asti, jonka jälkeen ilmoitettiin, että otamme käyttöön uuden varausjärjestelmän, Apotin. Hakekaa keskitettyä aikaa ensi vuoden puolelta. Näin sitten teinkin ja sain ajan tammikuulle 2021. Eeva-Leena ehti saada hampaansa kuntoon. 

Koronatartuntojen alkaessa taas syksyllä nousta kehotettiin kansalaisia lataamaan puhelimiinsa koronavilkku-sovellus. Niin tein minäkin. Kuitenkin jo ennen vilkkua pääsin koronatestiin, kun kerroin kurkkukipuoireistani Kruunuhaan terveyskeskukseen. Testitulos oli negatiivinen. Toisella kertaa testaajat tulivat kotiin, kun vilkku oli vilkuttanut ja soitin siitä. Myös tällä kerralla tulos oli negatiivinen. Päätimme silloin, että pyrimme jatkossa olemaan mahdollisimman paljon Tampereen Tohlopissa, kun tartuntoja Pirkanmaalla on paljon vähemmän kuin Helsingissä ja Uudellamaalla.

Toinen syy, miksi olemme paljon Tampereella on asuntoyhtiössämme aloitettu linjasaneeraus. Saneerauksessa uusitaan käyttövesiputket, kylpyhuoneet korjataan, ilmastointia parannetaan ja lämmityspatterien ventiilit uusitaan. Kyseessä on iso remontti, joka maksaa paljon. Sen lisäksi taloyhtiömme pihat on myllerretty, kun talojen välille vedetään uudet sähkökaapelit ja vesijohtoputket. Ei siellä viitsi olla, kun ennen niin kaunis pihamaa on täynnä sorakasoja, kaivantoja, työkoneita, työmaakoppeja, varastoja ja työmiehiä. Kaiken lisäksi meidän yhtiömme työmiesten sosiaalitila on meidän talomme kellarissa saunan pukuhuoneessa. On liikettä ja hälinää!

Vietimme suuren osan joulukuuta Tohlopissa. Olimme siellä Itsenäisyyspäivänä ja kaikki joulunpyhät. Vietimme joulua ja Eeva-Leenan syntymäpäivää kaksistaan. Onneksi helsinkiläiset soittelivat meille, niin ei ollut niin ikävä. Yritin ylläpitää kuntoani myös vuonna 2020. Kävelin yhteensä 1010 kilometriä vuonna 2020, vaikka joskus oli vähän vaikeaa. Kävely laskee verenpainetta ja siksi sitä harrastan. Ei tarvitse syödä niin paljon verenpainelääkkeitä. Suosittelen kävelyä kaikille ja toivotan kaikille tämän blogijutun lukijoille hyvää uutta vuotta 2021.

Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 1.1.2021 22:09

Carl Olof Cronstedt Viaporin komendantti maanpetturi vai linnoituksen puolustajien pelastaja?

Helsingin Puotilassa vuonna 1756 syntynyt ja Ruotsin vallan aikana Kustaa III:n suosikkeihin kuulunut laivasto- ja tykistöupseeri, vara-amiraali Carl Olof Cronstedt riitaantui Ruotsin uuden kuninkaan Kustaa IV Adolfin kanssa ja siirrettiin Ruotsin laivaston komento- ja kehittämistehtävistä vuonna 1801 Viaporin (Suomenlinnan) komendantiksi.

Venäläisten hyökättyä Suomeen 1808 hän toimi linnoituksen komendanttina ja käytti aikanaan jopa omia varojaan linnoituksen vahvistamiseen, kun niitä ei Ruotsin valtiolta tahtonut herua. Suomen sodassa Cronstedtin komentama Viaporin linnoitus antautui venäläisille 3. toukokuuta 1808. Viaporin linnoituksessa oli silloin noin 7 000 miehen varusväki ja toistatuhatta siviiliä sekä runsaasti tykistöä. Venäläisiä piirittäjiä oli selvästi vähemmän, ehkä noin 6 000. Venäläiset olivat taitavia neuvottelijoita ja käyttivät neuvotteluissa myös lahjuksia. Antautumisen jälkeen suomalaiset upseerit ja sotilaat pääsivät vapaasti poistumaan linnoituksesta.

Vielä Suomen sodan kestäessä Cronstedt vieraili Venäjällä Aleksanterin I:n luona ja sai vastaanottaa häneltä runsaan eläkkeen sekä korvauksen menettämästään omaisuudesta. Ruotsissa Cronstedt tuomittiin kuolemaan, mutta kuolemantuomiota ei pantu toimeen Aleksanteri I:n vedottua Haminan rauhan 1809 sopimustekstiin.  

Sodan jälkeen Carl Olof Cronstedt osti aiemminkin omistamansa Herttoniemen kartanon itselleen ja asettui asumaan sinne. Hän perusti Herttoniemen kartanoon vaimonsa kreivität Beata Sofia Wrangel af Sauss´in kanssa silloin muodissa olevan muotopuutarhan. Carl Olof Cronstedt kuoli vuonna 1820 Helsingin Herttoniemessä.

Oliko Cronstedt maanpetturi ja lahjusten vastaanottaja vai linnoituksen puolustajien hengen pelastaja? Ainakin Johan Ludvig Runeberg toteaa runossaan Viapori ”Suvusta vait! Ei vierittää rikosta sille saa, ei muut hän yksin häpeää saa työstään kannattaa. Ken kavaltanut maansa on, on suvuton ja lapseton.”  J.L.Runeberg piti häntä runossaan maanpetturina, mutta ei maininnut häntä nimeltä. Toisaalta Cronstedtia voidaan pitää myös Viaporin puolustajien hengen pelastajana.

Vara-amiraali Carl Olof Cronstedt on haudattu Helsingin pitäjän kirkon kirkkomaahan. Suvun hautakammio on siellä. Käyskentelin pitäjän hautausmaalla, kun odottelin Eeva-Leena opiskelutoverinsa siunaustilaisuudesta. Otin kuvia useista haudoista puhelimeni kameralla ja innostuin niiden pohjalta selvittämään Cronstedtin elämänvaiheita.

Suvun vaakunat on hakattu hautakammion oven päälle. Vasemmassa kilvessä on häntäänsä pureva käärme ja oikeassa linnoituksen muuri.

Kaksisataa vuotta vanhan hautakammion hautarauhaa on järkytetty, kun vuosien saatossa hautakammion ovi on joskus väkisin väännetty auki. Katso viereinen kuva.

Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 7.2.2021 15:28

Kun näin jälkeenpäin yrittää muistella vuotta 2019, nousee sieltä mieleen monta mukavaa hetkeä, mutta myös sairautta ja vastoinkäymisiä. Yleisesti ottaen vuosi sujui hyvin, ainakin nopeasti, ja olemme taas vuotta vanhempia. 

Teimme Eeva-Leenan kanssa alkuvuodesta 2019 tutustumismatkan Balkanille ja vierailimme siellä monessa maassa ja kaupungissa. Ihmettelimme ja ihailimme yli tuhat vuotta vanhoja kaupunkeja, joista mieleen jäivät erityisesti: Dubrovnik, Trogiri, Mostar siltoineen, Budva ja Kotor. Kaikki kaupungit kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.

Kun matka ajoittui tammi-helmikuun vaihteeseen, sää ei aina ollut paras mahdollinen, vaan lähes joka matkapäivä oli sadetta.  Selvisimme kuitenkin sateenvarjoinemme ja pääsimme onnellisesti kotiin.

Helmikuun 12. päivänä olin puhumassa miinaraivaajille ravintola White Ladyssä. Kaaduin pois lähtiessäni suoraan vasemman olkapääni varaan. Yritin suojella oikeassa kädessäni kantamaani tietokonetta vakavin seurauksin. Vasemmasta olkapäästäni repesi kaksi jännettä. Luita ei tässä rytäkässä onneksi mennyt poikki, mutta olkapää oli kovin kipeä monta viikkoa. Sitä ei myöskään haluttu leikata, vaan jouduin koko vuoden kestävälle kuntoutukselle. Nyt vuoden vaihteessa saan jo melko hyvin autotallin oven kiinni myös tällä huonommalla kädelläni.

Huolimatta käsivammastani lähdin ystäväni Jorma Huuhtasen kanssa 16. helmikuuta Tallinnaan osallistuaksemme siellä Suomen-poikien kirkkopyhään ja Kaaderikuoron konserttiin. Matka meni hyvin ja tapasimme siellä vielä neljä noin 90-vuotiasta Suomen-poikaa. Heitä lienee elossa vielä 30 koko Virossa. Varsinaisena Viron itsenäisyyspäivänä 24.2. osallistuin seppeleen laskuun kaatuneitten Suomen-poikien muistomerkille Malmin hautausmaalla.

Maaliskuun alkupuolella teimme Eeva-Leenan ja ystäväpariskunnan kanssa laivamatkan Tukholmaan ja tutustuimme Ruotsin vastakorjattuun kansallismuseoon.  Museo on nyt remontin jälkeen hienossa kunnossa ja siellä on paljon nähtävää.

Huhtikuussa vietimme meidän pienen sukumme miespuolisten jäsenten syntymäpäiviä. Minä täytin pyöreät 80, Mikko 48 ja Viktor 6 vuotta. Huhtikuulle osui myös eduskuntavaalit. Osallistuimme Eeva-Leenan kanssa kumpikin laitosäänestykseen kumpikin omalla tahollamme. Minä olin etupäässä Pohjois-Helsingin alueella: Malmin sairaalassa kahtena päivänä ja yhtenä päivänä Saga-palvelutalossa ja muina päivinä alueen muissa laitoksissa. Eeva-Leena liikkui Maunulan alueella sijaitsevissa laitoksissa. Meistä kumpikin oli vielä eduskuntavaalipäivänä 14.4. mukana varsinaisessa vaalilautakunnassa. Saimme tällä tavoin viikon mittaisesta vaalityöstämme vähän lisää rahaa eläkkeisiimme.  Toukokuun EU-vaaleissa toimimme samalla tavoin.

Kesän alkupäiville, tarkasti ottaen 5.6. sattui oman ylioppilasluokkani luokkakokous Tampereella. Kutsuin kaikki paikalla olleet luokkatoverini meille Tohloppiin 80-vuotiskahveille. Sen jälkeen menimme porukalla vielä syömään Tampereen keskustan ravintolaan. Mukava oli tavata vanhoja luokkakavereita ja muistella menneitä.

Oleskelimme kesällä melko paljon Tampereen Tohlopissa. Saimme veneemmekin vesille kesäkuun puolessa välissä. Soutelimme ja uimme paljon Tohloppi-järvessä ja kiertelimme jalan järven rantoja. Yritimme sillä tavoin ylläpitää kuntoamme.  Vaikka jalat kestivät melko hyvin uimisen ja liikkumisen, kihtikään ei vaivannut, niin nenästä alkoi keskellä kesää vuotaa verta. Yritin sitä itse hyydytellä, mutta en oikein onnistunut. Oli pakko käydä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa poltattamassa nenän haavauma.

Jouduimme kesällä ostamaan uuden ruohonleikkurin, kun vanhaa, mummilta perittyä ei oikein enää kannattanut korjauttaa. Uudella leikkurilla hoidamme nurmikot ja silppuamme syksyn lehdet entistä kevyemmin.

Heinäkuun lopulta jäi mieleeni yksi tapahtuma ylitse muiden. Osallistuimme Eeva-Leena ja hänen eläkkeelle jäänyt kollegansa ja minä Marskin majalla järjestettyyn perinneillalliseen, jossa Marskina esiintyi näyttelijä Timo Närhinsalo. Hyvä ruoka ja hyvin Marskin rooliin sopiva ja Marskina esiintyvä Närhinsalo tekivät meihin kaikkiin vaikutuksen. 

Vielä elokuun lopulla tarkenin hyvin mennä uimaan Tohloppiin, mutta sen jälkeen en enää. Eeva-Leena jatkoi vielä, mutta häneltäkin uinti loppui syyskuun alkupuolella, kun sitkeä flunssa ja yskä iskivät häneen.

Emme kesän jälkeen ole oikein toipuneet, vaan väsymys ja yskä ovat vaivanneet molempia, erityisesti Eeva-Leenaa, joka yskii vieläkin. Syyspuolella kihti iski taas jalkoihini ja yritin saada siihen hoitoa, mutta terveyskeskuksen lääkäri ja hoitajat eivät uusineet kihtilääkettäni, vaan minun piti mennä Malmin sairaalan päivystykseen saadakseni lääkkeen uusittua.  Onnistuihan se sillä tavalla, ja kihti talttui sillä kertaa.

Hakkapeliittayhdistys aloitti syyskuun alussa toimintansa perinteisellä tavalla laskemalla kukat Marskin haudalle. Olin siellä taas mukana kamerani kanssa – ties monenko kerran! Ei meitä hakkapeliittoja siellä haudalla ollut kuin vajaa kymmenen. Osallistuin myös 6. 9. – 7.9. Breitenfeldin juhliin Lappeenrannassa. Juhlissa oli mukana myös vanhoja tuttujani Smoolannin Husaareista Ruotsista.

Lokakuun 1. päivänä olimme mukana Gyllene Klubbenin järjestämällä hautausmaakierroksella Hietaniemen hautausmaan vanhassa osassa. Vaikka oli sateinen ilma ja vähän kastuimme, niin kannatti lähteä mukaan. Näimme monen suomalaisen merkkimiehen ja -naisen haudan ja saimme hyvän opastuksen kierroksellamme.

Pyhäinpäivää 2.11. vietimme Tampereella. Kutsuimme joukon sukulaisia Tohloppiin, kun tuli vaarin (appeni), koulunjohtaja Toivo J. Mäkivaaran kuolemasta 50 vuotta ja mummin (anoppini) opettaja Sylvi Mäkivaaran kuolemasta 25 vuotta. Kävimme haudoilla ja muistelimme yhdessä poisnukkuneita kodissamme Tampereella.

Itsenäisyyspäivä sujui entiseen tapaan Helsingissä Malmin kirkon jumalanpalveluksessa ja seppeleen laskussa sankarihaudalle Malmin hautausmaalla.  

Myös joulu sujui meiltä perinteiseen tapaan jälleen Tampereen Tohlopissa. Saimme Mikon, Pian ja Viktorin vieraaksi Tampereella ennen varsinaisia joulunpyhiä. Eeva-Leenan syntymäpäivää (24.12.) ja pyhiä vietimme sitten kahdestaan Tohlopissa.  Tällä tavoin sujui meidän nyt jo 51. yhteinen vuotemme. Toivotamme kaikille tämän blogijutun lukijoille terveyttä ja oikein hyvää uutta vuotta 2020!

Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 30.1.2021 11:22

Vuosi 2018 ei sujunut aivan täysin omien suunnitelmiemme mukaisesti. Saimme Eeva-Leenan kanssa kärsiä iän mukanaan tuomista vaivoista ja sairauksista, mutta olemme iloisia, kun saamme aloittaa uuden vuoden, 2019. Luoja vain tietää, mitä se tuo tullessaan?

Minä kärsin kovasti alkuvuodesta 2018, kun en normaalisti päässyt kävelylenkeilleni jalkojani vaivanneen kihdin takia. Kaikkiaan lähes kaksi kuukautta, helmi- ja maaliskuu kuluivat maatessa ja jalkojen paranemista odotellessa.

Osallistuimme kuitenkin jo alkuvuodesta vointimme mukaisesti erilaisiin tapahtumiin. Tammikuussa olimme molemmat vaalitoimitsijoina Tasavallan presidentin vaaleissa: ensin ennakkoäänestyksissä laitoksissa ja sairaaloissa sekä sitten varsinaisena vaalipäivänä kumpikin puheenjohtajana eri vaalilautakunnissa. Tammikuulle sattui myös 19.1. Jääkärien marssin satavuotismuistokonsertti, jota olimme kuulemassa Helsingin yliopiston juhlasalissa.

Helmi-maaliskuussa kului paljon aikaa ja rahaa jalkavaivojen selvittelyssä, mutta saatiinhan niihinkin selvyys monen lääkärissä käynnin ja kokeen jälkeen. Kihtihän se oli, joka johtui verenpainelääkkeissä olevasta diureetista. Varokaa siis verenpainelääkkeisiin yhdistettyä diureettia! Lopetin sen käytön.

Olimme Eeva-Leenan kanssa varanneet matkan Kyprokselle, sen turkkilaiselle puolelle kauan sitten. Vaikka olin vielä toipilas ja jalat vielä kipeät, lähdimme reilun viikon mittaiselle Välimeren matkalle maaliskuun puolen välin aikoihin.  Matka sujui melko mukavasti ja pääsin jo melko hyvin kulkemaan Kyproksella, kun siellä matkustimme pääosin linja-autolla ja nähtävyyskohteissa liikuimme jalan. Maaliskuun lopulla 29.3. minulla oli tilaisuus käydä RUK:ssa Haminassa ojentamassa Sotavahinkosäätiön tunnustuspalkinto RUK:n vuoden parhaalle kouluttajalle.

Huhtikuun alkupuolella saatoin jo aloittaa pikkuhiljaa normaalit kävelylenkkini. Huhtikuulle kasautuu/kasautui meidän suvun miespuolisten jäsenten syntymäpäivät: ensin Mikko, sitten Viktor ja viimeisenä minä. Emme juhlineet sen kummemmin päiviä, paitsi Viktorin 5-vuotispäivää hänen kodissaan Laajasalossa.  Viktorin äiti oli hankkinut ihanan kakun viisine kynttilöineen, jota me sukulaiset sitten halulla nautimme kahvin kera.  Huhtikuun 25. päivänä 128. Maanpuolustuskurssini vieraili Eduskunnassa. Osallistuin tutustumiskäyntiin kamera mukanani ja tein käynnistä lyhyen ”kuvakarusellin” kotisivuilleni. Kansallisen veteraanipäivän, 27.4. pääjuhla pidettiin tällä kertaa Helsingin Finlandia-talossa. Sinne oli mukava mennä, kun matka oli lyhyt ja juhlassa paljon ystäviä ja tuttavia.

Toukokuussa olimme Eeva-Leenan kanssa pihatalkoissa niin Helsingin Siltamäessä kuin Tampereen Tohlopissakin. Kumpaankin paikkaan oli kertynyt runsaasti lehtiä haravoitaviksi ja pois vietäviksi. Hakkapeliittaveljeni Henrik Degerman täytti toukokuun 8. päivänä 70 vuotta. Kävimme Eeva-Leenan kanssa onnittelemassa häntä Svenska Klubbenilla.

Meidän koko, pieni suku kokoontui Äitienpäivänä Porvooseen ravintola Meat District´iin äitienpäivälounaalle. Olipa kaunis vanha kaupunki ja ”lihaisa lounas”! Toukokuun toisella puoliskolla käväisimme Uurtojen, meidän ystäväpariskuntamme kanssa, Tukholmassa tutustumassa 390 vuotta sitten Tukholman satamaan uponneeseen Wasa-laivaan ja sen museoon.

Kesäkuun neljäntenä olimme mukana Eeva-Leenan kanssa Maanpuolustuskiltojen liiton järjestämässä Puolustusvoimien lippujuhlapäivän buffet-tilaisuudessa Ritarihuoneella ja saman kuukauden seitsemäntenä päivänä osallistuin oman luokkani, vuonna 1960 ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lyseosta päässeiden, luokkatapaamiseen. Suomen lipun päivänä Eeva-Leena ja minä osallistuimme Tampereella jo perinteeksi muodostuneeseen Gaddin kappelin ulkoilmakirkkoon ja kesäkuun viimeisenä päivänä 30.6. vietimme 50. vuotishääpäiväämme Tampereen Tohlopissa muutaman lähisukulaisen läsnä ollessa.

Vietimme lähes koko helteisen heinäkuun Tohlopissa pihapuiden varjossa ja uiden lähes joka päivä Tohloppi-järven vilvoittavassa vedessä. Keskellä kuumaa kesää saimme molemmat ”kesäflunssan”. Kävimme molemmat lääkärissä, mutta flunssa vain jatkui aina heinä-elokuun vaihteeseen saakka.

Elokuun alkupuolella kävimme Porissa onnittelemassa Tuula Mäkivaaraa, Eeva-Leenan serkkua, hänen 80-vuotispäivänsä johdosta ja elokuun 18. osallistuimme Ratsuväen konserttiin Wuolijoen kartanossa Hauholla.

Vuonna 1993 käymäni 128. Maanpuolustuskurssi vietti 25-vuotistapaamistaan Museo Militariassa Hämeenlinnassa. Meitä kurssilaisia osallistui tilaisuuteen runsaat parikymmentä.

Elokuun viimeisenä päivänä vietti puolestaan kotikerhoni, Pohjois-Helsingin Reserviupseerit ry, 50-vuotisjuhliaan Suomenlinnan upseerikerholla.  Olimme mukana tässäkin juhlassa, sillä olen yhdistyksen kunniajäsen.

Kun alkuvuodesta sairastelin jalkojani, niin päätin lämpimän kesän jälkeen ryhdistäytyä ja aloittaa oikein kovan kävelytahdin, niinpä syyskuussa kävin kävelemässä lähes joka päivä 5-6 kilometriä. Syyskuulle kertyi suorituksia peräti 26 kappaletta. Sain tällä tavoin vähän kiinni tavoitettani, joka on vähintään 150 suorituskertaa vuodessa eli noin 750 kilometriä kävelyä vuodessa. Syyskuun jälkeen tahti kyllä hiipui, mutta asettamastani tavoitteesta en tinkinyt.

Loka- marraskuun vaihteessa sain uuden flunssan, niin että en voinut mennä ottamaan influenssarokotustakaan ennen kuin vasta joulukuussa. Kävelytahti per kuukausi laski selvästi loppuvuodesta. Marraskuussa teimme Eeva-Leenan kanssa päivän matkan Tallinnaan. Kävimme siellä syömässä kolmen ruokalajin erinomaisen lounaan ravintola Ribessä. Voimme suositella ravintolaa ja ruokaa muillekin. Ravintola Ribe sijaitsee Venekadulla Tallinnan vanhassa kaupungissa.

Vaikka emme marraskuussa kumpikaan olleet oikein hyvässä kunnossa, halusimme käydä katsomassa Tampereen yliopistolla esitettävää Emmerich Kálmánin operettia Mustalaisruhtinatar. Näytös oli hyvä, vaikka yliopiston auditorion tilat eivät sallikaan mitään hienoja lavastuksia.

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet sujuivat meiltä entiseen malliin: ensin Malmin kirkkoon ja sitten Malmin hautausmaan sankarihaudalle seppeleen laskuun ja lopuksi Ostrobotnialle syömään.

Ennen varsinaisia joulun juhlia osallistuimme Eeva-Leenan kanssa Kokoomuksen 100-vuotisjuhliin Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä 8.12. ja Tomi Metsäkedon joulukonserttiin 13.12. Tampereen Vanhassa Kirkossa.

Varsinaisen joulun vietimme sitten Tampereen Tohlopissa, jossa myös Mikko, Pia ja Viktor kävivät meitä tervehtimässä ennen varsinaisia joulunpyhiä. Meidän joulupäivämme sujuivat rauhallisesti ystäviä tavaten ja valkoista joulua ihastellen.  Koko vuoden kävelytavoitekin tuli sentään saavutettua: kaikkiaan 158 suoritusta kerrottuna 5 kilometrillä eli 790 kilometriä koko vuonna 2018.  Hyvä näin, vaikka se jäikin jonkin verran aikaisemmista suorituksistani.

Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 2.3.2021 17:27