Blogi
Rymättylän retki25.7.2011 12:53
Mikon appivanhemmat kutsuivat meidät Rymättylään, kun he olivat siellä hoitamassa lapsenlapsiaan ja Romeo-koiraa, kun lasten vanhemmat olivat ulkomaan matkalla. Noudatimme kutsua mielellämme ja ajelimme sinne heinäkuisena sunnuntaiaamuna.
Harvemmin olemme ajaneet ja katselleet Helsinki - Turku -tietä. Se teki meihin vaikutuksen laajoine kallioleikkauksineen, kivisine meluaitoineen ja monine tunneleineen. Totesimme tien upeaksi, mutta samaan hengenvetoon varmastikin rakennuskustannuksiltaan kalliiksi. Mukava sitä oli ajella ja matka sujui juoheasti. Poikkesimme ennen Turkua Raisioon ja Naantaliin vievälle tielle ja sieltä edelleen Rymättylään johtavalle tielle.
Olimme sopineet tapaamisesta Kultarannan golfradalle vievän tien risteyksessä ja siellähän tapasimmekin. Ajoimme siitä peräkanaa Kultaranta golfklubille, jossa saimme nauttia runsaan lounaan ja ihailla ikkunoista hyvin hoidettua ja suosittua golfrataa.
Sen jälkeen ajoimme katsomaan Rymättylän seurakunnan kirkkoa: Pyhän Jaakobin kirkkoa, joka on rakennettu keskiajalla ehkä 1300-luvun lopulla tai 1400-luvun alussa. Kirkossa oli aluksi puuholvi, joka myöhemmin muutettiin tiiliholviksi. Kun tiiliholvi valmistui, saatiin kirkkoon myös maalauksia, joista valtaosa on säilynyt aina näihin päiviin asti.
Rymättylän kirkko on omistettu Pyhälle Jaakobille ja se on ollut alueellinen pyhiinvaelluskohde. Kun kirkosta uskonpuhdistuksen jälkeen tuli luterilainen kirkko, sinne tarvittiin saarnatuoli. Nykyinen saarnatuoli rakennettiin Rymättylässä 1650-luvulla. Pyhän Jaakobin kirkko on yksi hyvin säilyneitä keskiajan kivikirkkojamme ja on runsaiden maalausten ja kirkollisten esineiden vuoksi käymisen ja tutustumisen arvoinen kirkko.
Kirkkoon tutustumisen jälkeen ajoimme kahville Annikan ja Joakimin kauniiseen kotiin, jossa meitä tervehti ystävällinen ja rapsutusta kaipaava Romeo-koira. Kahvin jälkeen teimme lyhyen retken Romeo-koiran kanssa merenrantaan.
Talon pihaan on rakennettu hieno lämmitettävä uima-allas, johon lapset ja me vähän vanhemmatkin pulahdimme. Olipa mukava uida ja kokeilla allasta. Emme ole uineetkaan tällaisessa altaassa koskaan. Kyllä oli mukava ja virkistävä vierailu Rymättylässä!
Rymättylästä ajelimme iltasella Tampereen Tohloppiin, jonne saavuimme vähän iltauutisten jälkeen. Kiitokset mukavasta vierailusta Kajlle, Kaarinalle, Annikalle ja Joakimille sekä tietysti matkalla olleille lasten vanhemmille.
Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 26.7.2011 21:40