Blogi

Tohlopinrivin ikkunaremontti3.5.2011 19:04


Olohuoneen suuri ikkuna aiheutti päänvaivaa

Kyllä se on auki saatava

Vanha ikkuna pois vaikka väkisin

Pitkään odotettu Tohlopinrivin ikkunaremontti aloitettiin heti pääsiäisen jälkeen 27.4. meidän asunnostamme. Olimme Eeva-Leenan kanssa jo pääsiäisen aikana siirrelleet pöytiä ja tuoleja  pois ikkunoiden edestä, jotta ikkunanasentajilla olisi riittävästi tilaa työskennellä. 

Veteraanipäivänä (27.4.) asennettiin malli-ikkuna kirjastohuoneeseemme, jota muut Tohlopinrivin asukkaat saattoivat käydä katsomassa. Emme itse nähneet tätä ensimmäistä ikkunan asennusta, koska olimme vielä Helsingissä kansallisen veteraanipäivän tilaisuuksissa, mutta ihan hyvältä se näytti valmiina, kun saavuimme saman päivän iltana Tohloppiin.

Seuraavana päivänä aloitettiin sitten asennus olohuoneesta, joka  suurine ikkunoineen olikin kaikkein hankalin. Hyvin siitä kuitenkin selvittiin, vaikka suurimman ikkunan nostamisessa tarvittiin kahden virolaisen miehen lisäksi yhden suomalaisen voimat. Saatiinhan ne olohuoneen ikkunat kovien ponnistusten jälkeen asenettua. Asunnon muiden pienempien ikkunoiden asentaminen sujui sitten kahden virolaismiehen voimin jo ripeästi. Aikaa kaikkien kymmenkunnan ikkunan asentamiseen kului  vain kaksi ja puoli päivää.

Vesipeltien ja eräiden asennuksessa syntyneiden kolojen täyttäminen sekä eräiden  peitelistojen ja ulkopaneelien asentaminen jäivät vielä myöhempään ajankohtaan. Tärkeintä kuitenkin oli, että uudet, kolminkertaiset ikkunat saatiin asennettua, jotta asunnossa voi olla ja asua. Jäljelle jäi vielä ankara siivousurakka ja huonekalujen siirtely entisille paikoilleen. Nyt  nekin on tehty. Onneksi sen, että työt aloitettiin meiltä. Ei mennyt koko kevät ikkunaremonttiin!


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 3.5.2011 20:08

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.