Blogi
Tutustumassa Ruotsin kansallismuseoon30.1.2011 19:05
Samaisella Tukholman matkallamme pistäydyimme myös Ruotsin kansallismuseossa, joka sijaitsee Blasieholmenilla aivan Grand-hotellin tuntumassa ja vastapäätä Kuninkaanlinnaa. Kansallismuseo on Ruotsin johtava taide- ja designmuseo, jossa on hienot kokoelmat vanhaa maalaustaidetta, veistoksia, grafiikkaa ja taide-esineitä aina nykypäivään asti. Päätimme tutustua vanhojen ruotsalaisten kuvataiteilijoiden ja kansainvälisten mestareiden teoksiin. Ne sijaitsevat museon ylimmässä kerroksessa. Tuosta kerroksesta löytyvät niin Rembrandtin, Renoirin, Anders Zornin, Bruno Liljeforsin kuin Carl Larssonin teokset.
Viime mainittu, Carl Larsson on maalannut seinään liimatuille kankaille sisääntuloportaikon jättimäiset teokset: Kustaa Vaasan tulo Tukholmaan ja aikanaan paljon keskustelua aiheuttaneen ja arvostelua saaneen Sydäntalven uhrin, joka oli välillä sijoitettuna muuallekin. Tämä teos oli myös japanilaisen taiteenkeräilijän omistuksessa, kunnes se vuonna 1997 saatiin pitkien neuvottelujen ja yksityisten lahjoitusten turvin hankittua Kansallismuseoon, paikkaan johon se alun alkaen oli tarkoitettukin.
Kansallismuseon sisäpiha on katettu tilavaksi ja ilmavaksi ravintola Atriumiksi, jossa pistäydyimme nauttimassa virvokkeita. Niiden jälkeen jaksoimme vielä käydä katsomassa Modernit muodot 1900-2000-näyttelyä ja museokaupassa, joiden jälkeen olimmekin valmiit palamaan satamaan ja nousemaan laivaan aloittaaksemme kotimatkan.
Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 5.6.2011 07:13