Blogi

Katsomassa kiinalaista terrakotta-armeijaa Tukholmassa30.1.2011 17:06


Terrakotta-armeijan mainos Itäaasialaisen museon seinässä

Terrakottasoturi

Minikokoisia terrakottaratsumiehiä

Kiinasta löydettiin vuonna 1974 aivan sattumalta kaivon kaivamisen yhteydessä esiin tulleesta keisarillisesta haudasta suuri määrä terrakotasta, eräänlaisesta savesta muovailtuja sotilaita, hoviväkeä, palvelijoita, kotieläimiä, ruokatarpeita, aseita ym. kaikkea sellaista, mitä keisarillinen vainaja mahdollisesti tarvitsi matkallaan tuonpuoleisessa elämässään. Hautoja löytyi kaikkiaan viisi. Suuri osa savihahmoista on ihmisenkokoisia, mutta haudoissa oli myös minikokoisia sotilaita ja eläimiä. Nämä savihahmot kuuluivat keisarillisiin hautoihin, jotka olivat peitetyt maamassojen alle kohta hautaamisten jälkeen. Näiden terrakottasotilaiden esiinkaivaminen ja esillelaitto Kiinassa vei useita vuosia. Tähän mennessä arkeologisissa kaivauksissa on löydetty jo yli 10 000 terrakottahahmoa.Ne ovat esillä Kiinan museoissa, mutta osa esiin kaivetusta terrakotta-armeijasta kiertää ympäri maailmaa erilaisissa näyttelyissä. Terrakottasotilaat kuuluvat Unescon maailmanperintölistalle.

 

Myös Tukholman Itäaasialainen museo onnistui saamaan terrakotta-armeijaa esittävän näyttelyn suojiinsa. Näyttely on Skeppsholmenilla Itäaasialaisen museon alla olevissa luolissa, jonne se hyvin sopiikin. Näyttely avattiin jo viime vuoden elokuussa, ja se on ollut suuri menestys, jopa niin suuri, että sen aukioloaikaa päätettiin jatkaa vielä kuukaudella tämän vuoden tammikuusta aina helmikuun puoleen väliin asti.

 

Meillä, Eeva-Leenalla ja minulla sekä matkakumppaneillamme Kirsti ja Juhani Uurrolla, jotka olimme lähteneet risteilymatkalle Tukholmaan tutustumaan johonkin Tukholman museoon, kävi "tuuri", kun kuulimme, että terrakotta-armeija on vielä siellä. Sinnehän me suunnistimme. Emmekä lainkaan pettyneet - päinvastoin. Kannatti tutustua yli 2 000 vuotta vanhaan kulttuuriin!

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 13.2.2011 12:04

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.