Blogi

Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnan kokous8.12.2010 16:34


Neuvottelukunta kokouksessaan

Kaarina Peltola, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava ja Salme Kananen lounaspöydässä

Helsingin kaupungin rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta piti tämän vuoden ja koko kaksivuotisen toimintakautensa viimeisen kokouksen 7.12. Helsingin kaupungintalossa.

Tässä viimeisessä kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin neuvottelukunnan toimintakertomus 2009-2010. Kertomus päätettiin lähettää kaupunginhallitukselle.

Kokouslistalla oli myös ensi vuoden kansallisen veteraanipäivän vietto Helsingissä. Päivää tullaan viettämään pääsääntöisesti entisellä tavalla. Edellisenä päivänä 26.4. on veteraaneille kaksi elokuvanäytöstä kello 13.00 ja 15.00 elokuvateatteri Bio Rexissä. Elokuvaksi valittiin "Täällä Pohjantähden alla II". 

Kansallisena veteraanipäivänä 27.4. Helsingin kaupungin, varuskunnan ja veteraanijärjestöjen edustajat laskevat kello 13.00 seppeleen marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaalle ja kello 13.20 Hietaniemen Sankariristille ja marsalkka Mannerheimin haudalle.

Kaartin Soittokunnan konsertti pidetään aikaisemmasta käytännöstä poiketen ensi vuonna Helsingin yliopiston juhlasalissa kello 15.00. Sitä edeltää kello 14.00 kahvitarjoilu veteraaneille juhlasalin lämpiöissä ja ns. lehtihuoneessa.

Neuvottelukunta kuuli lisäksi asiantuntijoita, jotka kertoivat, miten ja missä sosiaalipalvelujen neuvonta Helsingissä toimii ja miten liikuntaesteinen ja vaikeavammainen voi Helsingissä saada kuljetuspalveluja. 

Kokous päätettiin toivomukseen, että uusi, kohta asetettava neuvottelukunta selvittää, miten helsinkiläisille sotiemme veteraaneille voitaisiin saada taksinkäyttöoikeus.

Kokouksen jälkeen neuvottelukunta siirtyi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautavan isännöimälle lounaalle. 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 12.12.2010 19:37

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.