Blogi

Vuoden 2010 Itsenäisyyspäivän viettoa7.12.2010 18:01


Liput ja Malmin mieslaulajien kuoro sankarihaudalla

Polyteknikkojen kuoro yliopiston juhlassa

Itsenäisyyspäivän viettäjiä Ostrobotnialla

Vietimme Eeva-Leenan kanssa Suomen 93. Itsenäisyyspäivää Helsingissä. Aamupäivän ohjelmaamme kuului jumalanpalvelus Malmin kirkossa, jonne Pohjois-Helsingin Reserviupseerit ovat perinteisesti kokoontuneet lippuineen jo monen vuoden ajan aina Itsenäisyyspäivänä. Sotainvalidien Malmin osaston ja Malmin Rintamaveteraanien edustajat lippuineen olivat myös paikalla. Lyhyen sanajumalanpalveluksen jälkeen Malmin seurakunta tarjosi kahvit kirkkoväelle seurakuntasalin puolella.

Kahvinjuonnin jälkeen suuntasimme matkamme Malmin hautausmaan sankarihaudalle. Runsas lumentulo hieman hidasti kulkuamme, mutta perille pääsimme ja kukin järjestö laski seppeleensä sankarivainajille. Malmin mieslaulajat esittivät haudalla kaksi laulua. Pohjois-Helsingin Reserviupseerien seppeleen laskivat komentajakapteeni Kari Wallin ja tänä Itsenäisyyspäivänä kapteeniksi reservissä ylennetty Karri Kupari.

Seuraavaksi kiiruhdimme Helsingin yliopiston juhlasaliin, jossa vietettiin itsenäisyyspäivän kansalaisjuhlaa. Juhlan järjestivät helsinkiläiset veteraani- ja reserviläispiirit sekä kiltapiiri. Päävastuu järjestelyistä oli tänä vuonna Helsingin Reserviupseeripiiri ry:llä.

Kaartin Soittokunta johtajanaan Raine Ampuja aloitti juhlan Jean Sibeliuksen Karelia-alkusoitolla. Tervehdyssanat lausui Helsingin Reserviupseeripiirin varapuheenjohtaja kapteeni reservissä Sakari Väliahde.

Kaartin Soittokunnan Lemminkäinen esityksen jälkeen kuulimme Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautavan juhlapuheen. Hänen puheensa oli hyvä. Se poikkesi monista kuulemistamme Itsenäisyyspäivän juhlapuheista siinä, että hän oli selvityttänyt, mitä nykyiset erään helsinkiläisen ala-asteen koululaiset ajattelevat itsenäisyydestä ja sotaveteraaneista. 

Risto Rautava toi juhlapuheessaan esiin koululaisten ajatukset sellaisenaan. Ne kertovat selkeästi, että itsenäisyys on heille tärkeä asia ja että he arvostavat sotaveteraaneja.

Tässä muutama lainaus puheesta ja lasten ajatuksista: "Itsenäisyys on vapautta, se on sitä ettei muut maailmat komenna meitä. Se on meidän omaa valtaa, myöskin omaa vastuuta. Antakaa veteraaneille rahaa, kun he ovat puolustaneet maamme itsenäisyyttä. Itsenäisyys on hieno asia." tai "Minun isän ukki taisteli sodassa Suomen puolesta. Hän kuoli rintamalla, kun kranaatin sirpale osui hänen sydämeensä. Minut on kastettu isän ukin mukaan, hänen muistonsa kunniaksi." ja vielä kolmaskin lainaus: "Sotiminen on minusta vähän tyhmää, mutta ilman sitä Suomi ei olisi itsenäinen."

Itsenäisyyspäivän kunniaksi juhlavasti frakkiin pukeutunut Polyteknikkojen kuoro esitti neljä laulua johtajanaan Juha Kuivanen. Juhlayleisö ja polyteknikkojen kuoro lauloivat yhdessä tilaisuuden päätteeksi Maamme-laulun.

Yliopiston juhlan jälkeen jatkoin vielä yksin matkaa  Ostrobotnia-ravintolaan, jossa oli Helsingin seudun reserviläispiirin järjestämä Itsenäisyyspäivän buffet. Pääsymaksu, joka sisälsi kuohujuomalasillisen ja buffet-pöydän oli 25 euroa. Paikalle oli kokoontunut runsas joukko helsinkiläisiä maanpuolustajia. Monta tuttua oli paikalla. Aika kului nopeasti ruokaillessa ja tuttuja tavatessa, niin että tuli jopa vähän kiire ehtiä kotiin television ääreen seuraamaan yhdessä Eeva-Leenan kanssa Linnan itsenäisyysjuhlia.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 8.5.2021 17:48