Blogi

Tutustumassa Sastamalan kirkkoihin1.7.2010 11:46


Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Alttarin keskellä Osmo Rauhalan Agnus Dei, Jumalan karitsa

Kuutti Lavosen raamatun ihmisiä ja tapahtumia parven kaiteeseen kuvattuna

Kun Eeva-Leenan entiset kollegat Helena Rautiainen ja Sinikka Aalto saapuivat aamusella 29.6. Tampereelle vieraaksemme, olimme suunnitelleet, että ajamme Tampereelta suoraan Sastamalaan katsomaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa. Kirkko tuhopoltettiin vuonna 1997 ja otettiin jälleen käyttöön korjattuna 2003. Niinpä ajoimme Tampereelta suoraan Sastamalaan ja ehdimme juuri ensimmäiseen kirkon ja  uusien maalausten esittelykierrokseen. Kirkkomaalausten tekijöiksi oli vuonna 2004 valittu taiteilijapari Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen, jotka työskentelivät neljän vuoden ajan aina kesäisin kirkossa. Maalaukset valmistuivat lopullisesti viime kesän lopulla. Niitä on yhteensä 101. 

Kuultuamme selostuksen ja tutustuttuamme taiteilijoiden töihin, täytyy todeta, että he ovat onnistuneet erinomaisesti töissään. Kummallakin on oma tyylinsä, mutta ne sopivat hyvin yhteen. Osmo Rauhalan työt ovat enimmäkseen kasvi- ja eläinkunnasta haettuja symbolisia piirroksia, kun taas Kuutti Lavosen työt ovat puolestaan osuvasti kuvattuja ja täynnä tunnetta olevia raamatun henkilöitä ja tapahtumia.

Pyhän Olavin kirkon lisäksi tutustuimme lähistöllä sijaitsevaan Sastamalan Pyhän Marian keskiaikaiseen kirkkoon, jossa järjestetään kesäisin Wanhan musiikin päiviä. Tänä kesänä ne ovat 24-30.7. Päivät ovat järjestyksessä jo viidennettoista. Teemana on tänä kesänä saksalaisen keskiaikaisen musiikin sydänäänet. Kolmas kirkko, johon tutustuimme, oli Tyrvään uusi, vuonna 1855 rakennettu kaksitorninen kirkko aivan Sastamalan keskustassa. Se on toinen kaksitorninen kirkko Suomessa, toinen on Helsingin Johanneksen kirkko.

Nautimme lounaan vanhassa yli satavuotiaassa Liekorannan kestikievarissa, jonka jälkeen olimmekin valmiit ajamaan takaisin Tampereelle. Ajoimme Karkun kautta ja löysimme paluumatkalla ensimmäistä päivää auki olevan Ruusukahvilan, jota paikkakuntalaiset pitävät auki talkoovoimin. Joimme kahvit Ruusukahvilassa, joka on entinen asemarakennus, ostimme vähän tuliaisia ja ajoimme Tampereen Tohloppiin jäätelölle. Tällä tavoin tuli tehtyä Sastamalan kirkkokierros.

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 5.7.2010 22:23

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.