Blogi

Käynti Punkaharjulla 26.4.27.4.2010 08:10


Punkaharju keväällä 2010

Runebergin kivi Punkaharjulla

Juho Savolainen ja hänen tuorein maalauksensa

Tein 26.4. pikamatkan junalla Helsingistä Punkaharjulle ja takaisin samana päivänä Fysioterapia-liiton hallituksen kokoukseen. Samalla pidettiin liiton vuosikokous. Olen toiminut usean vuoden ajan Punkaharjun kuntoutussairaalasäätiön valtuuskunnan jäsenenä. Viime vuonna olen ollut ainoastaan Fysioterapia-liiton hallituksen jäsenenä. Vuosikokous valitsi uusien sääntöjen mukaisesti hallitukseen neljä varsinaista ja kaksi varajäsentä. Nyt haluttiin liiton hallitukseen paikallisia Punkaharjun kuntoutussairaalan toiminnassa kiinteästi mukana olevia henkilöitä. Minua ei enää valittu. Hyvä näin. Olenhan jo monen vuoden ajan saanut olla mukana Punkaharjun asioista päätettäessä.

Yksi mukava asia jää kuitenkin nyt pois. Joka kokousmatkalla minulla on ollut tapana kävellä Punkaharju päästä päähän ja nauttia kauniista harjuluonnosta, kansallismaisemastamme. Olin kuitenkin varustautunut siihen, että en enää niin usein kuin aikaisemmin liiku Punkaharjulla ja otin kameran mukaan tallettaakseni itselleni pieniä muistoja harjusta, maamme kauneimmasta lenkkimaastosta. Otin kuvia harjusta ja Runebergin kivestä, johon on hakattu sanat: rannalt tältä palasen maat ihanaista isien sa näet nuorukainen.

Toinen mukava asia, jonka toteutin aina ollessani Punkarjulla, oli käydä tapaamassa inkeriläisiä ja karjalaisia heimoveteraaneja. Niinpä tälläkin matkalla poikkesin tervehtimään Juho Savolaista ja hänen vaimoaan. Juho Savolainen taitava, itseoppinut öljymaalari viimeisteli juuri keittiön pöydän ääressä maisemamaalaustaan. Otin kuvan tekijästä ja hänen työstään heidän keittiössään sekä Juho Savolaisesta ja hänen vaimostaan Inkeri-talon portailla. Punkaharjulla asuu edelleen noin parikymmentä inkeriläistä heimoveteraania ja heidän leskeään. Oli mukava tavata heitä, kun kauan sitten olin mukana heitä Punkaharjulle sijoitettaessa.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 28.10.2010 08:34

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.