Blogi

Uusi vuosi 2010 Tohlopissa1.1.2010 00:00


Lumi on peittänyt Tohlopin pihan

Ajelimme uudenvuoden aattona Tampereen Tohloppiin ottaaksemme uuden vuoden vastaan siellä. Eeva-Leena ajoi koko matkan. Keli oli kuiva pakkaskeli. Hivenen pakkaslunta pöllytti tien poikki paikka paikoin. Uuden automme kulutus on pysynyt kohtuullisena noin viiden litran molemmin puolin. Niinpä tälläkin kerralla, vaikka pakkasta oli -14 astetta ja lämmityksen piti olla koko ajan päällä, kulutus oli 5,2 litraa 100 kilometriä kohti. Aikaa matkantekoon kului runsaat kaksi tuntia.

Perille päästyämme edessä oli heti lumityöt. Lunta oli satanut sitten viime käynnin noin 10 senttiä. Ajotie katokseen ja kulku pääovelle oli puhdistettava, vaikka kamreeri oli muutama päivä sitten käynyt puhdistamassa väylät. Sitten olikin vuorossa ruokailu.

Olin joulun alla vienyt Eeva-Leenan polkupyörän etupyörän urheiluliikkeesen, jotta siihen vaihdettaisiin uusi sisäkumi puhjenneen tilalle. Noudimme sen tulomatkallamme ja olin luvannut asentaa ehjän renkaan hänen pyöräänsä. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen se onnistuikin. Pyörä tuli kuntoon ja jäi odottamaan sopivia kelejä. Nyt on sillä ajamiseen liian kylmä ja liikaa lunta.

Tuumiskelin, että tämä saa olla viimeinen "hyvä työ" vuonna 2009 ja aloimme valmistautua uuden vuoden, 2010 vastaanottoon. Emme lämmittäneet saunaa, mutta pesimme kylpyammeessa vanhan vuoden pölyt pois. Eeva-Leena oli valmistanut kevyen iltapalan aattoillaksi.

Hieman aaton tunnelmaa latisti televisiossa kuusi ihmishenkeä Espoossa vaatineen verityön uutisointi ja kertaaminen. Onneksi meillä on käytettävissä Eeva-Leenan edellisjouluna lahjaksi saamaa CD-soitin levyineen. Kokoelmista löytyi sopivaa musiikkia iltapalan taustaksi.

Ilta kului rauhallisesti meidän kahden kesken aterioiden, musiikkia kuunnelleen ja lehtiä lukien. Kuitenkin jo alkuillasta aina silloin tällöin kuului pauketta ja näkyipä joku rakettikin. Tahti kiihtyi puolta yötä kohti mentäessä, mutta niin vain kävi, että kumpikin meistä väsähti ennen kello kahdentoista lyöntiä ja niinpä vuosi 2009 vaihtui vuodeksi 2010 meidän kummankin nukkuessa huolimatta paukkeesta ja raketeista, joita ammuttiin Tohloppi-järven suuntaan.

Vuoden 2010 ensimmäisen päivän aamuna totesimme aamiaispöydässä, että hyvinhän se vuosi vaihtui näinkin, vaikka emme valvoneetkaan. Ulkona oli reipas pakkanen ja lunta oli satanut hivenen lisää. Lunta on jo nyt niin paljon kuin ennen vanhaan - hyvinä talvina. Pian päästään hiihtämään Tohloppi-järven jäälle!

Eeva-Leena kävi heti vuoden ensimmäisenä päivänä huolimatta kovasta pakkasesta kokeilemassa, kuinka kylmää vesi Tohlopissa on ja minä kiersin jalan ensi kertaa Tohlopin vuonna 2010.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 20.11.2010 16:23

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.