Blogi
Hakkapeliitat tutustuivat Armfelt-näyttelyyn14.1.2010 00:00
Hakkapeliittayhdistyksen toiminta vuonna 2010 käynnistyi 13.1. tutustumisella Kansallismuseossa olevaan näyttelyyn Etsintäkuulutettu Armfelt - upseeri kuninkaan ja keisarin palveluksessa.
Nautimme ensin yhteisen lounaan Ostrobotnia-ravintolan Snellman-kabinetissa, jonka jälkeen siirryimme Kansallismuseoon. Pääsymaksu näyttelyyn oli eläkeläisiltä 5 euroa. Sotiemme veteraanit, joita joukossamme myös on, pääsivät näyttelyyn ilmaiseksi kirjoitettuaan nimensä museon vieraskirjaan.
Museon eteistilan lattiaan on piirretty Armfeltin matkoja kuvaava lautapelikartta, jota emme kylläkään pelanneet. Itse näyttely on sijoitettu museon sisäänkäyntikerroksen näyttelytiloihin.
Näyttely, jonka esineistö perustuu Armfeltin suvun museolle lahjoittamaan esineistöön, on taidolla aseteteltu esiin kahteen suureen huoneeseen. Suuret moniväriset kuvat, taulut, patsaat, kunniamerkit, aseet, astiastot ja asusteet antavat monipuolisen kuvan suomalaisesta kosmopoliitista. Kaikissa näyttelyn opastauluissa on teksti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Hakkapeliittojen mieleen jäi erityisesti Armfeltin tunnuslause: "Trogen och ståndaktig - uskollinen ja vankkumaton" ja hänen värikäs elämänsä Euroopan hoveissa.
Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 15.5.2011 17:14